Kannattaako palkata ulkopuolinen kirjoittaja?

Miksi monen yrityksen tulisi miettiä ulkopuolisen kirjoittajan palkkaamista esim. kotisivujen, sosiaalisen median tai vaikka blogin päivittämiseen?

Monissa firmoissa työntekijöillä ei tahdo riittää aikaa kirjoittamiseen. On helppo huomata, että useiden merkittävien firmojenkin kotisivuja ja sosiaalista mediaa päivitetään melko harvoin. Kuitenkin, aktiivisuus sosiaalisessa mediassa voi olla hyvin kannattavaa yritykselle, ja mikäli oma aika ei riitä tähän, ulkopuolisen osaajan palkkaaminen saattaisi olla järkevää. Aina yrityksessä ei välttämättä ole kirjoittamistyöhön vaadittavaa osaamista. Suomessa on hyvin tyypillistä, että monien yritysten sivustot ja mainokset vilisevät kirjoitusvirheitä, esimerkiksi yhdyssanavirheet ovat erittäin tyypillisiä. Tästäkin syystä kirjoittamiseen ja firman ulkoiseen viestintään olisi hyvä panostaa erityisesti.

Internetiä ja siellä käytävää keskustelua voi olla vaikea hallita, ja samoin sellaisen henkilön, jolla ei ole paljoa kokemusta sosiaalisesta mediasta,voi olla hankala hallita sosiaalista mediaa tai nettisivuja. Myös monien ulkomaalaisten yrittäjien, joiden suomen kieli ei ole täydellistä, voisi olla hyvä pohtia suomenkielisen palkkaamista yrityksen viestintään. On varsin yleistä, että esimerkiksi ulkomaalaisten omistamien ravintoloiden nettisivuilla ja sosiaalisen median sivustoilla on varsin paljon kielioppivirheitä. Joillekin tämä on ihan hyväksyttävää, kun taas toisia tämä voi ärsyttää varsin paljon.

On totta, että ulkopuolisen palkkaaminen viestintään voi tulla kalliiksi, mutta toisaalta esimerkiksi nettisivustot ovat usein ensimmäinen yrityksen käyntikortti asiakkaalle, ja moni asiakas tekee jo tässä vaiheessa päätöksen, että haluaako jatkaa yhteydenpitoa yrityksen kanssa. Taloudelliset hyödyt saattavat olla loppujen lopuksi suuremmat.

Moni ammattilainen saattaa myös erottua muista kilpailijoista kirjoitustaidoillaan. Asiaan perehtymätön kirjoittaja pystyy ehkä luomaan neutraalin, asiapitoisen tekstin yrityksen nettisivuille, mutta joka ei välttämättä erotu muista.

Huolimatta siitä, että Suomessa korostetaan digitalisaation ja sosiaalisen median osaamista, monessa yrityksesssä ei ole näistä kysymyksistä erikseen huolehtivaa työntekijää. Monelle työntekijälle esimerkiksi sosiaalisen median päivitys on eräänlainen sivutoimi, tehdään sitä jos muistetaan tai jos muilta tehtäviltä jää aikaa. Lähivuosina tämä tulee todennäköisesti muuttumaan, koska uuden sukupolven joukossa on runsaasti digitaalisen median osaajia ja sosiaalisen median rutinoituneita käyttäjiä, ja näille taidoille annetaankin aiempaa enemmän arvoa ja tunnustusta.